Edustuksen kalenteri alkaa täyttyä harkkapeleistä
Julkaistu: 09.01.2020 00.00

Edustuksen kalenteri alkaa täyttyä harkkapeleistä

VG aloitti valmistautumisen ensi kauden Kolmoseen jo viime vuoden puolella ja ehti pelata kaksi harjoituspeliä ennen vuodenvaihdetta. Ensimmäisessä matsissa kaatui murskalukemin 11-1 Kolmosesta Neloseen pudonnut varamiehinen RaiFu ja jälkimmäisessä tuli takkiin numeroin 1-6 Nelosesta Kolmoseen nousseelta TPS/2:lta.

VG:n harkkapelitahti jatkuu kiivaana tammikuusta maaliskuun loppuun ja joukkueen kalenteriin on merkitty tähän mennessä jo kymmenen peliä. Treenipeleissä naantalilaiset kohtaavat pääasiassa ensi kauden Kolmosessa vastaan tulevia joukkueita.

Harjoituspelien lisäksi VG treenaa Karvetissa kahdesta kolmeen kertaan viikossa vastikään Uefa A-lisenssin suorittaneen päävalmentaja Telmo Mannisen osaavissa käsissä. Harjoitusrinki on koostunut pääasiassa joukkuetta viime kaudella edustaneista pelaajista eikä lopettajia tai muualle siirtyjiä ole varmuudella kuin maalivahti Jussi Liikanen. Myös muutamia uusia pelaajia on treeneissä sekä harjoituspeleissä nähty.

”Valmistautuminen uuteen kauteen on aloitettu hyvissä ajoin ja porukka on ollut hyvällä asenteella treeneissä. Uudet pelurit tuovat lisää tekemisen meininkiä myös harjoituksiin”, valmentaja Manninen tiivistää joukkueen tammikuiset kuulumiset.

Kevään 2020 harjoituspelit:

  • VG-62 - PaiHa, to 16.1, klo 20:00
  • VG-62 - ToVe, la 25.1, klo 12:00
  • VG-62 - TPS/2, to 30.1, klo 20:00
  • VG-62 – Fc Inter/2, la 1.2 klo 12:00
  • VG-62 - Masku, la 8.2, klo 12:00
  • VG-62 - ÅIFK/A, la 15.2, klo 12:00
  • VG-62 - ÅIFK, la 22.2, klo 12:00
  • VG-62 - EuPa, la 29.2, klo 12:00
  • VG-62 - Fc Inter/2, la 7.3, klo 12:00
  • VG-62 - ÅIFK, la 21.3, klo 12:00
Kaikki pelit pelataan Karvetin tekonurmella.
Seuran uusimmat