VG-62 ringeten rautarouvan paidan jäädytys
Julkaistu: 30.04.2018 00.00

VG-62 ringeten rautarouvan paidan jäädytys

”Eija Ahokas tuttavallisemmin meille Epa, tulitko yllätetyksi?” Kuuluivat VG-62:n puheenjohtajan Kirsi Viron sanat sunnuntai illan ringettehuumassa edustusjoukkueen kotiottelussa. Sanaton Epa nyökytteli vain onnellisena päätään tietämättään yhtään mitään mitä on tapahtumassa.

Ajatus VG-62:n ensimmäisestä ringettepaidan jäädytyksestä lähti jo syksyllä liikkeelle eikä ollut epäilystäkään kuka olisi oikea henkilö tähän kunniaan. Epa aloittikin ringeten pelaamisen vuonna 1979, kun ringette rantautui Suomeen. Pitkän peliuran aikana Epa voittikin uskomattomat 11 Suomen mestaruutta. Vuonna 1990 Epa valittiinkin unikeoksi ollessaan vasta 24-vuotias ja tämäkin kunnia tietysti ringeten ansiosta.

”Olen ringeten kautta kokenut aivan huikeita asioita. Yksi ikimuistoisimmista kokemuksista oli, kun minut valittiin Naantalin unikeoksi vuonna 1990. Se oli suuri kunnia” kertoo Epa.

Peli-uran jälkeen v. 1992 Epa siirtyikin valmennus puolelle ja on siitä vuodesta asti ollut mukana aktiivisesti seuran toiminnassa. Sen lisäksi, että Epa on toiminut valmentajana omassa seurassaan, on hän myös ollut mukana maajoukkueen valmennustiimissä, aluevalmentajana, aluejoukkueenjohtajana sekä ollut mukana ringetteliiton hallituksessa. Viimeiset vuodet Epa onkin toiminut mukana junioripuolella valmentajana F-junioreissa.

Ringeten lisäksi Epa päätti kokeilla viime vuonna 100 erilaista tapaa liikkua Suomen juhlavuoden kunniaksi. 100 lajikokeilua tulikin täyteen jo syyskuussa pelatessaan suopotkupalloa seuran edustusjoukkueen kanssa. Kaiken kaikkiaan lajikokeiluja kertyi vuoden aikana 132. Ringette tulee kuitenkin aina olemaan ykkönen.

”Haluamme näin kunnioittaa sinua ja työtäsi seuraamme kohtaan ja jäädyttää pelipaitasi jäähallin kattoon tänään. Kiitos Epa!”, kuului Kirsin sanat samaan aikaan kun Naantalin jäähallin seinältä pudotettiin kangas alas ja paljastettiin pelipaita kaikille. Halli täyttyi suosionosoituksista ja onnenkyyneleistä"

" Mä en tilaisuudessa muuta pystynyt tekemään kuin vain itkemään onnenkyyneleitä. Yllätys oli täydellinen. Lämmin kiitos kaikille heille, jotka olivat tätä järjestämässä. Mulla sykkii aina kelta-mustasydän ja tulen suurella kiitollisuudella tätäkin hetkeä muistamaan” -Epa.

Seuran uusimmat