SeuraJulkaistu: 21.06.2021 12.54

Hallituksen tiedote 21.6.2021

Varsinais-Suomi siirtyi 16.6.2021 koronaepidemian lievimpään vaiheeseen eli perusvaiheeseen. Myös Naantalin kaupunki on päivittänyt omat ohjeensa vastaamaan perusvaiheen suosituksia.

Voimme siis iloksemme todeta, että toimintamme on nyt palautunut normaaliksi kaikkien ikäryhmien osalta. Ryhmäkokoja tai lähikontakteja rajoittavat suositukset on nyt poistettu.

Toiminnassa on kuitenkin hyvä edelleen muistaa seuraavat ohjeet:

  • tule harjoituksiin vain terveenä!
  • huolehdi hyvästä käsihygieniasta liikuntapaikalle tultaessa ja kotiin lähdettäessä.
  • 12-vuotta täyttäneiden ja sitä vanhempien on hyvä käyttää kasvomaskia tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi yleisötapahtumissa tai sisätiloissa.
  • tiedota mahdollisesta COVID-19 -tartunnasta tai koronavirusinfektioon viittaavista oireista oman joukkueen tai ryhmän joukkueenjohtajaa ja vastuuvalmentajaa viipymättä.
  • mikäli sinut määrätään karanteeniin, noudata sitä.

Kiitos yhteistyöstä! Nämä erilaiset rajoitukset ovat koetelleet kaikkien turnauskestävyyttä, mutta olemme selvinneet tästä poikkeuksellisesta kaudesta yhdessä.

Aurinkoista kesää!

Yhteistyöterveisin

VG-62 ry Hallitus