Salon perjantai-illassa VeeGee kohtasi todellisessa kuuden pisteen ottelussa sarjajumbo SalPa/2:n, joka oli ennen ottelua viiden pisteen päässä sarjan toiseksi viimeisenä majailleesta VeeGeestä.
VeeGee aloitti ottelun terävästi ja jo ensimmäisellä minuutilla tapahtui, kun Eetu Leppänen ( kummiyritys Maek Oy ) riisti pallon SalPa-topparilta, joka kaatoi tilanteessa rangaistusalueella läpi pääsemässä olleen Leppäsen. Kaikkien kummastukseksi selvässä tilanteessa erotuomari kuitenkin viittoili käsillään pelin jatkuvan. Seuraavalla minuutilla huomattavasti kevyemmästä tilanteesta vihelletty vapaapotku sivurajan tuntumasta kuitenkin näytti suuntaa illalle, sillä toppari Miika ”Monsteri” Tommila ( Muuraus- ja Rakennustyö Sivula ) nousi korkeimmalle Okko Pentikäisen lähettämään palloon ja pukkasi 0-1 vierasjohdon jo alle kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Nopea avausmaali ei kuitenkaan vapauttanut VeeGeen pelaamista, sillä ottelun edetessä havaittavissa oli edelleen jännitystä johtoasemassa pelatessa, joka johti lukuisiin harhasyöttöihin sekä helppoihin pallonmenetyksiin vaarallisilla alueilla. Koko ensimmäinen jakso mentiin sangen vaihtelevissa merkeissä molempien saadessa vuorotellen omat pallonhallintajaksonsa. Ensimmäisen jakson loppupuolella vierailijoilla oli vielä hyvät mahdollisuudet toiseenkin maaliin Miika Tommilan yrittäessä runnoa palloa maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta sekä hetkeä myöhemmin Samuli Mikkosen ( Foodduck Oy ) päästessä yrittämään kääntölaukauksella lähietäisyydeltä pallon painuessa kuitenkin yli maalin. Salolaisten maalilla pelannut Aleksi Juhola sai myös kertaalleen venyttää itsensä täyteen pituuteen työntäessään Eemeli Elomaan ( Kuljetusliike Alitalo Oy ) tulisen kaukolaukauksen maalin alakulmasta kulmapotkuksi.
Toiselle jaksolle kotijoukkue SalPa/2 tuli pukukopista huomattavasti paremmalla jalalla ja ottikin ottelun hallinnan selvästi toviksi itselleen. Salolaisten keinot loppuivat kuitenkin viimeisellä hyökkäyskolmanneksella tyystin ja kuvaavaa ottelulle olikin se, että kotijoukkue ei pystynyt luomaan oikeastaan ainuttakaan vaarallista maalintekopaikkaa koko ottelussa VeeGee-maalilla Henri Forsströmin päästyä todella helpolla iltapuhteella. VeeGeen parhaat maalintekotilanteet puolestaan syntyivät pääasiassa erikoistilanteista sekä muutamasta niukasti ohi menneestä kaukolaukauksesta. 55.minuutilla oltiin lähellä toista maalia, kun Samuel Lehtinen ( Hotel Bridget Inn ) jatkoi pallon päällään laitaan Eetu Leppäselle, joka liukui pallon juoksua jatkaneelle Lehtiselle. Laidasta läpi päässeen Lehtisen kova laukaus suuntautui kuitenkin päin maalivahti Juholaa, joka sai torjuttua pallon kulmapotkuksi. Seuranneesta kulmapotkusta syntyneestä hässäkästä pääsi yrittämään vuorostaan maalintekoa toppari Antti Leppiniemi ( Ahola Transport ), mutta hänen kurkotuksensa meni niukasti ohi maalin. Ottelussa lukuisia kulmapotkuja saaneet naantalilaiset ratkaisivatkin ottelun lopullisesti 85.minuutilla kun upean ottelun pelannut Santeri Nurmi pääsi pukkaamaan takatolpalta vaihdosta hyvin sisään tulleen Joel Palkenin antaman kulmapotkun maaliin. Kyseessä oli Nurmen ensimmäinen sarjamaali VeeGeessä pitkän, 49 ottelua kestäneen odotuksen jälkeen! Kyseenalaista kunniaa pisimpään ilman ensimmäistäkään sarjamaalia VeeGeen tämän hetken pelaajista kantaakin nyt loukkaantumisestaan toipuva Jesse Kurokallio ( www.mallassepat.fi ) 34 ottelullaan.
Ansaitun voiton takuumiehenä ensimmäisen jakson keskikentän pohjalla sekä toisen topparina pelannut ”Sane” Nurmi kommentoi pelin jälkeen seuraavaa: ”Tosi tärkeä voitto meille henkisesti ja sarjataulukkoa katsoen. Maltettiin pitää palloa fiksusti eikä roiskittu palloa mikä on ollut ongelmana aiemmissa peleissä. Puolustettiin joukkueena hyvin ja pidettiin SalPa pois parhaimmilta maalipaikoilta. Viimeiset 2 kaksi peliä on tuonut 4 pistettä ja 2 nollapeliä josta on hyvä jatkaa. Henkilökohtaisesti oli kiva heilutella pitkästä aikaa maaliverkkoja. Pikku apina lähti pois selästä."
VeeGeen osalta sarja jatkuu vasta kahden viikon kuluttua, kun perjantaina 30.8. joukkue matkustaa vierasotteluun Poriin, jossa kohdataan sarjakärki Musan Salama.
23.10.2024 11.54 | Kauden 2024 palkitut |
10.10.2024 17.31 | In Memoriam - Veijo Wahlsten |
07.10.2024 14.59 | Kauden viimeisessä pelissä tappio Åbo IFK:lle |
02.10.2024 12.35 | Vastine Turun Erotuomarikerhon suositukselle välttää VG-62:n otteluita miesten Kolmosessa |
29.09.2024 22.42 | Historian ensimmäinen voitto Peimarista |
27.09.2024 09.56 | Kauden viimeinen kotiottelu Kuparivuorella lauantaina |