VG lähtee jalkapallokauteen uudessa komennossa
Julkaistu: 26.01.2018 00.00

VG lähtee jalkapallokauteen uudessa komennossa

Ensi kaudella Länsi-Suomen piirin Nelosessa pelaava VG:n edustusjoukkue aloittaa kauteen valmistautumisensa toden teolla helmikuussa Telmo Mannisen aloittaessa joukkueen päävalmentajana. Marras-tammikuun välisen jakson yhdessä seuran miesten kakkosjoukkueen kanssa ilman valmentajaa harjoitellut edustus sai vihdoin valmennusasiansa järjestykseen toivotulla tavalla HIFK:n organisaatiossa kannuksensa hankkineen Telmon solmittua valmentajasopimuksen joukkueen kanssa. Tuoreimpana meriittinään vuodesta 2010 asti HIFK:ssa sekä junioreita että aikuisjoukkueita valmentaneella Telmolla on HIFK/3:n nostaminen Uudenmaan-piirin Nelosesta Kolmoseen viime kauden päätteeksi.

Tammikuun aikana edustus on harjoitellut huippuolosuhteissa Karvetin lämmitettävällä tekonurmella kahdesti viikossa yhdessä seuran kakkosjoukkueen pelaajien kanssa valmistautuen varsinaisen harjoituskauden alkamiseen. Offseason huipentuu molempien joukkueiden osalta maanantaina 29.1 Karvetissa klo 20:00 alkaen pelattavaan perinteiseen seuran sisäiseen välien selvittelyyn edustuksen ja kakkosjoukkueen kesken. Helmikuussa harjoitukset jatkuvat kaksi kertaa viikkotahdilla, jonka aikana pelataan myös myöhemmin ilmoitettavia harjoitusotteluita.

Edustusjoukkueen pelaajarinki on tulevallakin kaudella hyvin tuttu joukkuetta jo pidempään seuranneille. Naantalin omista pojista koostuva runko on pysynyt melko hyvin kasassa edellisestä vuodesta. Muutamien viime kauden pelaajien paikkakunnalta muuttojen sekä armeijakiireiden vuoksi joukkuetta tullaan kuitenkin mahdollisesti täydentämään vielä muutamalla uudella pelaajalla.

Lisätietoa VG:n edustusjoukkueen toiminnasta kiinnostuneille pelaajille sekä harjoitusvastustajille:

Telmo Manninen, päävalmentaja, +358 505 5644052

Karo Kymäläinen, joukkueenjohtaja, karo.kymalainen@gmail.com

Seuran uusimmat