Keskiviikkona 7. päivä toukokuuta klo 12:05 laskeutuu Helsinki-Vantaan lentokentälle American Airlinesin lento numero 1862. Kyseisellä lennolla palaa kotiin myös VG:n ja Brevard Tornadosin keskikenttäpelaaja Jami Uuttu, jonka neljä vuotta kestäneet yliopisto-opinnot Amerikassa ovat vihdoin päättyneet.
Syksyllä 2010 Pohjois-Carolinaan muuttanut ja urheilustipendillä opiskelemaan sekä jalkapalloilemaan lähtenyt Uuttu tekee samalla jälleen paluun kasvattajaseuransa paitaan kesän kynnyksellä. Edellisenä kolmena kesänä Uuttu onkin pelannut kesälomillaan uskollisesti rakkaan kotikaupunkinsa VG:n paidassa, jonka edustusjoukkueessa hän teki läpimurtonsa jo vuonna 2008. Tällä kertaa Uuttu on tullut kotiin myös jäädäkseen. Kotiintuomisina on nimittäin uunituore Bachelor of Arts in Business-tutkinto Brevard Collegesta.
Reissumiehen matka pysähtyy nyt ainakin hetkeksi Suomeen. VG:n lisäksi Uutun kotiin paluuta odottaa innolla myös Suomen Puolustusvoimat. Heinäkuussa Upinniemessä starttaava varusmiespalvelu tuleekin kilpailemaan VG:n kanssa Uutun fyysisistä ja henkisistä voimavaroista.
Nuorena ja viattomana pojankoltiaisena Amerikkaa valloittamaan aikoinaan lähtenyt Uuttu palaa kotiin monta kokemusta rikkaampana. Neljä vuotta Rapakon takana ovat muokanneet nuorta miestä silminnähden. Matkan varrella on tarttunut mukaan timanttikorvakorua, nännirengasta ja vähän isompaa tatuointiakin. Yliopiston ruokalassa tarjoillut tukevat lounaat sekä henkilökohtaisen fysiikkavalmentajan kanssa rehkityt pitkät päivät gymillä näkyvät puntarin lisäksi myös entisestään lisääntyneenä itseluottamuksena.
Amerikassa Uuttu pelasi neljän kauden aikana 60 ottelua BC Tornadosin paidassa viimeistellen 4 maalia ja antaen 8 maaliin johtanutta syöttöä. Valtaosa miehen tehoista syntyi ensimmäisellä kaudella, jolloin hän pelasi pääasiassa hyökkääjänä. Iän myötä pelipaikka on vaihtunut puolustavampaan rooliin ja viimeisimmän kauden aikana monipuolista Uuttua on peluutettu Jenkeissä lähes kaikilla mahdollisilla pelipaikoilla. Vuodet maailmalla ja kokemus kansainvälisistä ympyröistä ovat koulineet pojasta todella tärkeän miehen VG:lle. Uuttu ei nimittäin ole pelkästään VG:n kantavia voimia kentällä vaan myös yksi päälliköistä pukukopissa.
Suomessa viettämiensä kesälomien aikana Uuttu on ehtinyt pelaamaan VG:n paidassa 25 sarjapeliä kolmen edellisen kauden aikana viimeistellen niissä 8 maalia. VG:n riveissä Uuttu on nähty viime vuosina useimmiten keskikentän keskustassa joko hyökkäävämmässä tai hieman puolustavammassa roolissa. Samassa roolissa on tulossa vastuuta myös tällä kertaa. Uutun paluu VG:n miehistöön osuu nimittäin mitä parhaimpaan saumaan naantalilaisten keskikenttäpelaajien kärsiessä lukuisista loukkaantumisista. Kaiken osuessa kohdalleen nähdään Uuttu tositoimissa jo ensi perjantaina Urheilupuiston Yläkentällä pelattavassa TPK-ottelussa.
Ei uutisia |