Edustuksen runko kaudelle 2016
Julkaistu: 30.03.2016 00.00

Edustuksen runko kaudelle 2016

Viimekaudella hienosti 2. sijalle kautensa päättänyt Edustusjoukkue on tehnyt pitkän työn ollakseen valmiina kauteen 2016. Harjoittelu on ollut niin fyysisesti kuin henkisestikin raskasta kun uutta ideologiaa on taottu miesten päihin ja selkäytimiin. Kaudella 2016 tullaan näkemään varsin uudistunut VG-62.

Maalivahtiosasto Kolmosen huippuluokkaa

Vetovastuu pallojen kiinniottamiselle kaudella 2016 lankeaa kaksikolle Virtanen ja Pirilä. Kakkosen otteluitakin rutkasti pelanneet maalivahdit kuuluivat ikäluokkansa nuorisolupauksiin, eikä taso varmasti paljoakaan tuosta ole pudonnut. Taustatukea kahdelle kovalle antaa nuorisolupaus Mikael Mattsson, jonka saattaa kaupungilla kuulla mainostavan itseään joukkueen ainoana voittavana maalivahtina.

Raudanluja puolustus

Puolustuslinjan tutut jäärät Tommilat, Virta, Uotinen, Koiranen ja Ranta alkavat kuulua Kolmosen vakiokasvoihin ja heillä kaikilla on takana jo useampi kausi seuran riveissä Piirin korkeimmalla sarjatasolla. Kokeneimpana mainituista tietysti rautapakki Koiranen, joka on luutinut naantalilaisten alakerrassa jo vuosituhannen alusta asti. Uutta virtaa puolustukseen tuovat porilainen Joni Pelkonen, joka puhuu hassusti mutta pelaa järkevästi sekä toisen polven palloilija Antti Leppiniemi. Pelkonen siirtyi VG:n harjoitusrinkiin Kakkoseen nousseen Jazz/2 puolustuslinjasta. Leppiniemi on taas Naantalin omia poikia, joka on viettänyt viimeisen vuoden Kaapon juniorikoneistossa. Villinä korttina puolustuslinjassa saatetaan nähdä myös virolaistaustainen Gren Zavjalov, joka on ollut mukana harjoitteluringissä jo useamman vuoden, mutta työkiireiden takia debyytti on vielä jäänyt tekemättä.

Keskustassa kokemusta ja virtaa

Pelinrakennus ei tällä kaudella paljon yllätyksiä tuo. Keskikentän moottoreina jatkavat vanhat tutut Uuttu ja Raukunen sekä Karru ja Saraste. Uutena pelaajana keskikentälle on kuitenkin saatu Kouvolasta Turkuun opiskeluiden perässä muuttanut Samuli Nieminen, jonka energia ja peliäly tuovat toivottua piristystä keltamustien pelinrakenteluun. Harmillisista loukkaantumisista toipuva Olli Ranta hakee myös pelirutiinia Kolmosessa.

Kuka heiluttaa verkkoja kaudella 2016?

Kaudella 2015 maalinteko vastuu nojasi vankasti kaksikkoon Lavonen ja J-M Koiranen. Lavonen on hyvää tahtia paukuttanut nuoresta iästään huolimatta itsensä VG:n kovimpien maalintekijöiden joukkoon. Lavonen jatkaa maalitehtailuaan varmasti myös tällä kaudella, mutta tutkapari J-M Koiranen kärsii harmillista polvivammaansa luultavasti koko kauden. Lavosen tutkapari tulleekin tänä vuonna olemaan kokeneemman kaartin jäsen. Karo Kymäläinen ja Kalle Salo ovat nimittäin esitelleet hyvää pelihuumoria talven aikana ja tuovat kokemuksellaan lisää vaihtoehtoja VG:n hyökkäykseen. Naantalilaisjuniori Kim Kankare on varmasti myös nälkäinen ja tulee taistelemaan peliajasta hyökkäyksessä. Myöskin viime kaudella polvivamman kärsinyt Mikko Helle tulee väläyttelemään nopeuttaan ja voimakasta laukaustaan.

Taustat rautaa

Valmennuskaksikko Laaksonen-Tommila on keitellyt käärmekeittojaan läpi talven ja tulos alkaa näkymään VG:n harjoittelussa. Vaativa kaksikko on kääntänyt harjoittelun nurin kurin ja vaatii jokaiselta pelaajalta vähintään 100% jokaisessa tapahtumassa. Henkistä hyvinvointia joukkueen koppielämään luo huoltajakaksikko Tamminen-Peltomaa, joka on koko palapelin yksi tärkeimmistä palasista. Kaksikon vahvuudet pääsevät esille varsinkin joukkuehengen kehitystapahtumissa. Operatiivisena joukkueenjohtajana toimii edelliskausien maalitykki Juhani Kymäläinen.

Myös muita junioreita ja testimiehiä on joukkueen harjoituksissa nähty eikä rosteria ole vielä virallisesti lyöty lukkoon.

VG haluaa tuottaa viihdyttävän kokonaisuuden naantalilaisille sekä muulle alueen jalkapallosta kiinnostuneelle väelle. Edustusjoukkue haluaa näin tarjota joukkueen, johon tulevaisuuden naantalilaispelaajien on helppo tulla mukaan. Liity mukaan talkoisiin ja kannata paikallista urheiluseuraasi!

Maalivahdit

Virtanen

Toni

1990

Pirilä

Marko

1991

Mattsson

Mikael

1994

Puolustajat

Koiranen

Antti

1984

Pelkonen

Joni

1991

Ranta

Timo

1991

Tommila

Teemu

1991

Uotinen

Valtteri

1991

Virta

Tomi

1991

Zavjalov

Gren

1992

Tommila

Miika

1996

Leppiniemi

Antti

1998

Keskikenttä

Raukunen

Daniel

1984

Uuttu

Jami

1990

Nieminen

Samuli

1992

Saraste

Valtteri

1993

Karru

Petteri

1994

Ranta

Olli

1995

Hyökkääjät

Kymäläinen

Karo

1982

Salo

Kalle

1983

Helle

Mikko

1991

Koiranen

Juha-Matti

1991

Lavonen

Lauri

1991

Kankare

Kim

1997

Taustat

Jami

Laaksonen

Valmentaja

Leo

Tommila

Valmentaja

Juhani

Kymäläinen

Operatiivinen joukkueenjohtaja

Timo

Tamminen

Huoltaja ja urheilupsykologi

Mika

Peltomaa

Huoltaja