Palkintoseremonioita juhlapelin yhteydessä
VG-62:n jalkapallon miesten edustusjoukkueelle on muodostunut viime vuosina hieno traditio palkita erityisen ansiokkaasti palvelleita ex-pelaajiaan edustusjoukkueen juhlapelien yhteydessä. Perinteistä pidetään kiinni myös tänä kesänä ja palkintoja jaetaan perjantaina 9.8 pelattavan Masku-kotipelin yhteydessä. Palkintoseremoniat suoritetaan Kuparivuorella ennen klo 19:00 alkavan paikallispelin alkuvihellystä.
Tänä vuonna VG-edustus palkitsee Veli-Pekka Nurmen sekä Sami Sinkkosen, jotka kuuluvat siihen harvalukuiseen joukkoon, jotka ovat ponnistaneet VG:n juniorimyllyn läpi ammattilaiskentille asti. Molemmat sankarit pelasivat pitkät urat lukuisissa kotimaisissa seuroissa ja pääsivät mittaamaan tasoaan europeleissäkin. Vaikka futisura vei VG-kasvatit pelihommiin usealle eri paikkakunnalle ehtivät molemmat vuosien varrella vahvistamaan myös Veegeetä moneen eri otteeseen. Sarjapelejä VG-edustuksen paidassa kertyi molemmille yli sata kappaletta neljällä eri sarjatasolla.
Veikkausliigassa Turun Interissä sekä Porin Jazzissa yhteensä 50 Veikkausliiga-ottelua sekä Ykkösessä mm. Ac Oulussa ja SJK:n edeltäjässä TP-Seinäjoessa pelannut Veli-Pekka Nurmi debytoi VG-edustuksen paidassa vasempana laitapuolustajana 18-vuotiaana vuonna 1993. Keskikentän keskustassa kuitenkin parhaiten viihtynyt periksiantamaton pallosoturi kuului VG-edustuksen avainpelaajiin kausina 1993–1996. Kauden 1996 päätteeksi Nurmi juhli kolmosdivarin voittoa Veegeen kanssa sekä nousua Kakkoseen. Nurmen matka jatkui tämän jälkeen isommille areenoille ensimmäisenä osoitteena Veikkausliigassa pelannut Fc Inter, jonka kanssa 2.divariin noussut VG oli solminut yhteistyösopimuksen. Interissä Nurmelle kertyi kahden kauden aikana pelejä Veikkausliigassa sekä Ykkösessä yhteensä 22 kappaletta. Kuparivuoren sametti säilyi saman ajan ”Vellun” toisena kotina edustusjoukkueiden välisen yhteistyön mahdollistamana. Vuosituhannen vaihteen ympärillä Nurmi pelasi Ykköstä Seinäjoella sekä Veikkausliigaa Fc Jazzissa vuosina 2000–2001. Veikkausliigaotteluita Jazzissa kertyi 46 kappaletta ja mukaan mahtui myös euro-otteluita - ikimuistoisimpina Intertoto-cupin pelit PSG:n tähtisikermää vastaan. Veikkausliiga-vuosiensa jälkeen Nurmi pelasi pitkän pätkän, yhteensä kuusi vuotta, Ruotsin alasarjoissa. Siellä hän edusti Pohjois-Ruotsissa pelaavia Skellefteå AIK:ta, Piteå IF:ää sekä Anundsjö IF:ää ja Örebron seudulla pelaavaa Karslunds IF:ää. Ruotsin vuosien jälkeen Nurmi pelasi vielä Ykköstä AC Oulussa kaudella 2008 sekä Kakkosta Rauman Pallo-Iiroissa ja Lohjan Pallossa vuosina 2009–2011. Pääkaupunkiseudulle perheineen asettunut Nurmi kävi piipahtamassa lainapesteillä myös VG-edustuksen paidassa vielä kausien 2009 sekä 2011 aikana esiintyen keltamustassa joka kerta rautaisen ammattimiehen elkein ja ottein. Jalkapallouransa jälkeen rakennusalalla työskentelevä Nurmi on valmentanut vielä Korson Palloseurassa, Koivukylän Palloseurassa sekä FC Hongassa.
Maalivahti Sami Sinkkosen pelaajapolku ja -ura muistuttavat hyvin paljon ikätoverinsa Nurmen vastaavaa. Lahjakas Sinkkonen debytoi VG-edustuksessa jo 15-vuotiaana kaudella 1990 päälliköiden VG-maalilla kauteen 1995 asti. Tämän jälkeen Sinkkonen siirtyi Interiin kausiksi 1996–1997 pelaten usein lainamiehenä myös VG:ssä kyseisinä vuosina. Seuraava steppi Sinkkosen uralla oli Ykkösessä pelannut TP-Seinäjoki, jossa raamikas veräjänvartija viihtyi kaudet 1998–1999 ennen paluutaan Fc Interin organisaatioon vuosiksi 2000–2003. Jälkimmäisen Inter-pestinsä aikana Sinkkonen oli taas tuttu näky myös Kuparivuorella Interin reservijoukkueena toimineen VG:n pelatessa 1. ja 2.divisioonaa Naantalissa. Sinkkonen pelasi lainalla myös Veikkausliigan Fc Jazzissa kauden 2001 yhdessä Vellu Nurmen kanssa ja siirtyi pysyvämmin Jazzin tolppien väliin kaudeksi 2004 Inter-taipaleen päättymisen jälkeen. Kaudet 2005–2006 Sinkkonen vietti puolestaan Ahvenanmaalla edustaen saaren ylpeyttä IFK Mariehamnia Veikkausliigassa. Kauden 2006 lopulla loukkaantumisista kärsinyt ja urallaan kaikkiaan 55 Veikkausliigaottelua pelannut Sinkkonen ilmoitti lopettavansa liigauransa ja siirtyi ”jäähdyttelemään” Turun Piirin alasarjoihin. Vuodet 2007–2009 Sinkkonen dominoi rakkaan kasvattajaseuransa maalinedustaa ja toimi kaudet 2008–2009 VG-edustuksen pelaajavalmentajana. Viimeiset kerrat Sinkkonen torjui VG-edustuksen maalilla kaudella 2013, jolloin hän kävi vielä auttamassa keltamustia hädässä ja tuuraamassa nuorempia maalivahteja. Vakuutusalalla työskentelevä Sinkkonen harrastaa yhä jalkapallon parissa pelaten ikämiessarjoissa ja valmentaen Fc Interin P12- junioreita.
Veli-Pekka Nurmi
s. 1975, Naantali
- Debytoi VG-edustuksessa 1993
- 50 Veikkausliiga-ottelua Fc Interissä ja Fc Jazzissa 1997-2001
- Edusti kahdeksaa eri seuraa kotimaan kentillä ja neljää Ruotsissa
- Yli 100 sarjapeliä VG-edustuksessa vuosien 1993-2011 välillä neljällä eri sarjatasolla
kausi / seura / sarjataso
1993 VG-62 3.div.
1994 VG-62 3.div.
1995 VG-62 3.div.
1996 VG-62 3.div.
1997 Fc Inter Veikkausliiga (laina VG-62, 2 div.)
1998 Fc Inter 1.div. (VG-62, 2.div.)
1999 TP-Seinäjoki 1.div.
2000 Fc Jazz Veikkausliiga
2001 Fc Jazz Veikkausliiga
2002 VG-62 1.div. (Skellefteå AIK, 2.div.)
2003 Skellefteå AIK 2.div.
2004 Piteå IF 2.div.
2005 Skellefteå AIK 3. div.
2006 Anundsjö IF 1.div.
2007 Karlslund IF 3.div.
2008 AC Oulu 1.div.
2009 P-Iirot 2.div. (VG-62, 4.div.)
2010 LoPa 2.div.
2011 LoPa 2.div. (VG-62, 3.div.)
2012
2013
2014 KOPSE 3.div.
Sami Sinkkonen
s. 1975, Naantali
- Debytoi VG-edustuksessa 1990
- 55 Veikkausliiga-peliä Fc Interissä ja Fc Jazzissa 1997-2005
- Edusti seitsemää eri seuraa kotimaan kentillä
- Yli 100 sarjapeliä VG-edustuksessa vuosien 1990-2013 välillä neljällä eri sarjatasolla
kausi / seura / sarjataso
1992 VG-62 4.div.
1993 VG-62 3.div.
1994 VG-62 3.div.
1995 VG-62 3.div.
1996 Fc Inter Veikkausliiga (laina ÅIFK, 2.div.)
1997 Fc Inter Veikkausliiga (VG-62, 2.div.)
1998 TP-Seinäjoki 1.div
1999 TP-Seinäjoki 1.div (VG-62, 2.div.)
2000 Fc Inter Veikkausliiga (VG-62, 2.div.)
2001 Fc Jazz Veikkausliiga (VG-62, 2.div.)
2002 Fc Inter Veikkausliiga (VG-62, 1.div.)
2003 Fc Inter Veikkausliiga (VG-62 & Fc Korsholm, 1.div.)
2004 Fc Jazz Veikkausliiga
2005 IFK Mariehamn Veikkausliiga
2006 IFK Mariehamn Veikkausliiga (IFFK 3.div.)
2007 VG-62/2 3.div (ÅIFK, 3.div.)
2008 VG-62 3.div
2009 VG-62 4.div
2010
2011
2012
2013 VG-62 3.div
VG-62 jalkapallon miesten edustusjoukkueen palkitut 2021-2024:
2021: Karo Kymäläinen, Kalle Salo, Jussi Sipponen, Antti Koiranen
2022: Leo Tommila, Jukka Saari, Mika Vainio
2023: Sami Rantanen, Raimo Karasti, Daniel Raukunen
2024: Veli-Pekka Nurmi, Sami Sinkkonen
23.10.2024 11.54 | Kauden 2024 palkitut |
10.10.2024 17.31 | In Memoriam - Veijo Wahlsten |
07.10.2024 14.59 | Kauden viimeisessä pelissä tappio Åbo IFK:lle |
02.10.2024 12.35 | Vastine Turun Erotuomarikerhon suositukselle välttää VG-62:n otteluita miesten Kolmosessa |
29.09.2024 22.42 | Historian ensimmäinen voitto Peimarista |
27.09.2024 09.56 | Kauden viimeinen kotiottelu Kuparivuorella lauantaina |