Vielä ilman voittoa sarjassa ollut kotijoukkue Toejoen Veikot sekä vierailija VeeGee aloittivat ottelun puolin ja toisin melko hermostuneissa merkeissä. Molemmille joukkueille tuli lukuisia pallonmenetyksiä eikä hyökkäyksiä saatu oikein vietyä päätökseen asti. Pelin 13.minuutilla VeeGee kuitenkin sai luotua ensimmäisen maalipaikkansa, joka konkretisoitua heti parhaat päivänsä nähneellä Toejoen tulostaululla. Christian Linna pääsi leikkaamaan vasemmalta keskelle ja pallo ajautui sopivasti Eetu Leppäselle (kummiyritys Ravintola SunTown ), joka rynni kotijoukkueen toppareiden välistä ja ampui noin 15 metristä pallon tarkasti maalin alakulmaan. Aikaisen johtomaalin jälkeen VeeGee kuitenkin kadotti otteensa täydellisesti ja kotijoukkue TOVE pääsi rauhassa rakentelemaan laitojen kautta lukuisia tilanteita ja yhdestä niistä tilanteisiin nähden ansaittu tasoitus syntyikin puolen tunnin kohdalla. Pallon pompittua VeeGeen rangaistusalueella sitä ei saatu kunnolla purettua ja niin Matias Koskinen pääsi rangaistualueen oikealta laidalta ampumaan kovan laukauksen, joka painui etukulmasta maaliin maalivahti Anton Bäckmanin käsien kautta. Maalista ei ehtinyt kulua kuin pari-kolme minuuttia niin kotijoukkue oli jo lähellä siirtyä johtoon mutta tällä kertaa Bäckmanin onnistui upealla heittäytymisellä torjua pallon kulmapotkuksi. Nämä kaksi tilannetta toimivat oivallisena herätyksenä VeeGeelle ja hyökkäyspään prässin taas parannuttua ote alkoi vähitellen siirtyä naantalilaisille. Tauolle päästiinkin lähtemään todellisen pukukoppimaalin siivittämänä, kun pelikellon näyttäessä jo 45.minuuttia Christian Linna juoksi oikealla laidallaan pitkän pallon kiinni ja pudotti sen taakse Eemeli Elomaalle ( Kuljetusliike Alitalo Oy ). ”Epan” keskitys kaarsi komeasti maalin takatolpalle, jossa Onni Ojala ( Pizzeria 450°C ) ohjasi pallon rinnallaan maalin perukoille.
Toiselle jaksolle harvalukuinen kotikatsomo odotti varmasti pirteää kotijoukkuetta mutta shown varasti kuitenkin vierailijat. Prässiään nostanut VeeGee tukahdutti kotijoukkueen pelinrakentelun onnistuneesti ja onnistui myös maalinteossa tehokkaasti. Jo viiden minuutin jälkeen suuntaa ottelulle näytti toistamiseen onnistunut Eetu Leppänen, jolle pallo tippui kuin tarjottimelle rangaistusalueella kotijoukkueen puolustajien onnistuttua ensin pariinkin otteeseen peittämään Omar Farhanin ( Menevä-taksi ) sekä Christian Linnan yritykset. Leppäsen sijoitus painui ohi hölmistyneen maalivahti Jasu Pohjolan kotijoukkueen viittoillessa vahvasti paitsiota. Ottelun virtausta selvästi hallinneet naantalilaiset tarjosivat ratkaisun makua tunnin pelin jälkeen, kun keskikentällä yhdessä Elomaan kanssa vahvasti esiintynyt Okko Pentikäinen pääsi katkaisemaan kotijoukkueen maalivahdin heikon avauksen ja samalla ampumaan voimalla kauden toisen maalinsa etukulmasta sisään. Pian maalin jälkeen alkoi molempien joukkueiden vaihtoruletti ja samalla peli aaltoili välillä ilman kontrollia päästä päätyyn. Noissa hetkissä naantalilaisten maalilla Anton Bäckman otti onneksi pari näyttävää torjuntaa eikä päästänyt kotijoukkuetta aloittamaan loppukiriä. Vierailijat hukkasivat tässä vaiheessa omat maalitilanteensa pitkälti hätäilyyn, kunnes pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa pääsi Eetu Leppänen viimeistelemään hattutemppunsa maalin takatolpalta pirteästi vaihdosta peliin tulleen Jon Terrnavan tarjoilusta. Maali oli jo Eetun kymmenes tällä kaudella.
Äärimmäisen tärkeän vierasvoiton ansiosta sarjan sijoilla 9, 10 ja 11 majailevat VeeGee, PiPS ja MIFK 2 ovat yhden pisteen sisällä ja seuraavaksi naantalilaiset kohtaavat juurikin nuo joukkueet järjestyksessä MIFK 2 (kotona) sekä PiPS (vieraissa).
Eräänä ottelun kulminaatiopisteenä voidaan pitää myös sitä, kun Antti Lunden siirrettiin oikean laitapuolustajan paikalta vasemmalle, jossa hän pisti takataskuunsa kotijoukkueen maalin tehneen ja ehdottomasti vaarallisimman pelaajan Matias Koskisen. ”Ana” kommentoi ottelun kuvaa seuraavasti: ” Aloitettiin hyvin ja aiheutettiin kovalla prässillä ongelmia vastustajalle. Avausmaalin jälkeen vähän nukahdettiin ja TOVE onnistui painostuksen jälkeen tasoittamaan. Onneksi saatiin vielä ekan jakson loppuun tehtyä johtomaali ja toinen puoliaika sujuikin täysin meidän komennossa.”
23.08.2025 23.34 | Porista Muurisen kyytiin kolme tärkeää sarjapistettä |
16.08.2025 11.37 | Juhlaottelussa hieno tunnelma viime hetken tappiosta huolimatta |
14.08.2025 12.45 | Perjantain juhlapeliin ilmainen sisäänpääsy kaikille! |
08.08.2025 15.45 | Palkintoseremonioita juhlapelin yhteydessä |
07.08.2025 11.35 | Taisteluvoitto pitkän odotuksen jälkeen |
03.08.2025 21.55 | Niukka tappio Paraisilla |