P08 valmiina sarjakauden avaukseen
Julkaistu: 21.03.2023 13.16

P08 valmiina sarjakauden avaukseen

P15 Ykkönen käynnistyy 28.3 eli viikon kuluttua tiistaina Turussa TPS:n vieraana, kun taas P15 Kakkonen starttaa hieman myöhemmin eli 17.4 myös vierasottelulla, jossa vastustajana on TPK.

P08:n valmennusvastuun otti viime kauden puolivälissä Leo ”Leksa” Tommila ja kauden päätyttyä joukkueen valmennukseen liittyivät mukaan Mika Pietilä sekä Telmo Manninen. Leksa pohti viikko ennen sarja-avausta talvikauden harjoittelua sekä lähtökohtia alkavalle sarjakaudelle seuraavaan tapaan:

- Mikan ja Telmon mukaantulon myötä joukkueen harjoittelun arki koki huomattavan muutoksen ja parani selkeästi. Harjoittelu on pääpiirteittäin sujunut hyvin ja olemme saaneet panostettua pelillisten sisältöjen lisäksi maalintekoon, täysvauhtisiin juoksuihin sekä pelaajien fysiikkaan. Jonkin asteiseksi ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että pelaajilla on ollut paljon pieniä vaivoja ja sen vuoksi päätimme oheisharjoittelussa huomioida aiempaa selkeästi paremmin kehon liikkuvuuden ja lihashuollon.

Harjoituskauden hyviin asioihin kuuluu myös se, että olemme säännöllisesti viikoittain saaneet 08 poikia miesten edustusjoukkueen treeneihin ja sitä kautta pystymme tarjoamaan kaikille pelaajille haasteita ja hyvän arjen. Olemme pelanneet säännöllisesti kahden tasoisia harjoituspelejä ja pelit ovat sujuneet pääasiassa hyvin, mutta rippikoulut ja muut poissaolot ovat aiheuttaneet sen, että osalle pojista on tullut turhankin paljon rasitusta peleistä.

Sarjakaudelta odotamme ensisijaisesti sellaisia pelejä, joissa näkyy ne asiat, joihin olemme harjoituskaudella panostaneet ja tietysti jokaista peliä lähdemme voittamaan. P15 Ykkönen ja P15 Kakkonen ovat hyvätasoisia sarjoja, joissa jokainen peli tulee olemaan tiukka ja tämä antaa meille hyvät mahdollisuudet kehittyä niin joukkueena kuin yksilöinäkin. Yksi tavoite on myös saada 1-3 pelaajaa pelaamaan miesten 3-divisioonan pelejä.

Pelaajien perheille, seuran nuoremmille ja varttuneemmillekin harrastajille sekä kaikille muillekin katsojille haluamme tarjota otteluita, joissa joukkueen pelaamisesta välittyy iloisuus, taistelutahto ja se, että meidän pelaajamme eivät luovuta koskaan

Ensimmäinen kotiottelu pelataan Karvetissa heti pääsiäisen jälkeisenä tiistaina 11.4, jolloin P15 Ykkösen ottelussa on vastassa KaaPo.

Tervetuloa kannustamaan joukkuetta ja nauttimaan pelistä sekä buffan antimista!