VG-62 jalkapallon pitkäaikainen valmennuspäällikkö Telmo Manninen päättää työnsä VG:ssä kuluvan sopimuskauden loppuun ja siirtyy kohti uusia haasteita. Telmo ehti olla VG:n valmennuspäällikkönä kuusi kautta. Tuona aikana toiminta on kasvanut valtavasti ja toimintaympäristö muuttunut melko erilaiseksi kuin Telmon aloittaessa.
Kasvun myötä jalkapallojaostolla on vireillä projekti, jossa on asetettu tulevien vuosien päätavoitteeksi laadukas ja vahvasti johdettu jalkapallotoiminnan. Ilmankin Telmon ilmoitusta siirtyä kohti uusia haasteita oli jalkapallojaostolla tarkoituksena tehdä lisärekrytointi mikä on nyt saatu päätökseen. On ilo toivottaa seuran kokopäiväiseksi työntekijäksi Jari Lähde. Jari on toiminut valmennustehtävissä 20 vuotta, niin FC Interissä, TPS:ssä kuin ÅIFK:ssakin. Jari on pelaajaurallaan ehtinyt edustaa VG-62 miesten II-divisioonatasolla, joten ihan uusi henkilö hän ei täällä Naantalissa ole.
”On hienoa saada näin kokenut valmentaja seuraan, näin tavoitteenamme ollut jokapäiväisen toiminnan kehittäminen tästä vain paranee”, sanoo jalkapallojaoston puheenjohtaja Karo Friman.
”Odotan suurella innolla, että pääsen marraskuun aikana aloittamaan työt kentällä. VG:lle iso kiitos tästä mahdollisuudesta ja useiden palaverien jälkeen Leksan ja Karon kanssa, tiedän tarkalleen millaiseen ympäristöön olen hyppäämässä mukaan. Halu auttaa VG:n junioireita kehittymään on valtava, joten ei muuta kuin hommat käyntiin. Nähdään kentällä!” kertoo Jari.
Jarin toimeenkuvaan oli alunperin suunniteltu kuuluvaksi lapsuusvaiheen joukkueiden tutorointi, sekä yhden ikäluokan vastuuvalmentajuus. Koska Telmo on ilmoittanut siirtyvänsä eteenpäin, katsomme vielä jaoston ja valmennuspäälliköiden kesken vastuualueet läpi ja selvitämme myös lisärekrytoinnin mahdollisuudet alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti. Infoamme teitä vastuualuejaosta tämän jälkeen.
Tässä vaiheessa toivotamme Telmolle isosti onnea tuleviin haasteisiin ja Jarin erittäin tervetulleeksi keltamustaan joukkoomme. Virallisesti Jari nähdään kentällä 11.11 alkaen.
Terveisin,
VG-62 Jalkapallojaosto
24.10.2024 18.35 | Seurakäsikirja on nyt julkaistu! |
15.10.2024 15.11 | Muutoksia VG-62 jalkapallon organisaatioon |
06.10.2024 11.32 | Jalkapallojaosto kouluttaa uusia toimihenkilöitä! |
29.08.2024 13.47 | Ilmoittautuminen syksyn perhefutikseen on käynnissä |
14.06.2024 11.12 | Jalkapalloleirit Kuparivuorella vanhemmille ikäluokille |
30.05.2024 10.17 | Aikuisten kuntofutis alkaa |