Kesätyöt VG-62:ssa
SeuraJulkaistu: 08.08.2023 13.05

Kesätyöt VG-62:ssa

Hei, minun nimeni on Eelis Löfgren olen ollut nyt reilun kaksi viikkoa kesätöissä Naantalin VG-62:ssa. Aloitin työt VG:n futisleirillä kesäkuun ensimmäisellä viikolla, siellä olin ohjaamassa ja auttamassa nuoria jalkapalloilijoita. Leirillä parasta oli nähdä lasten kehitys ensimmäisestä päivästä viimeiseen päivään niin jalkapallollisesti kuin myös henkisesti. Leiri huipentui viimeisenä päivänä pelattavaan MM-turnaukseen, jossa ohjaajat pääsivät olemaan valmentajia omalle joukkueelle. Turnauksessa oli hienoa nähdä että lapset, jotka olivat jo pudonneet turnauksesta menivät kannustamaan muiden joukkueiden pelejä.

Seuraava viikko toteutettiin heinäkuun lopussa, jolloin pääsin takaisin tekemisiin oman lajin pariin eli jääkiekko leirille. Leirillä oli kivaa ja oli ilo nähdä iloisia lapsia treenaamassa. Osan leirin jäistä jouduin kuitenkin olemaan poissa omien harjoitusten takia. Niinpä pääsin vielä seuraavalla viikolla pariksi päiväksi toimistolle hommiin tekemään työtä, joka vaatii paljon tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Kaiken kaikkiaan minun mielestä kesätyöni oli todella onnistunut kokemus pääsin tekemään paljon erilaisia töitä ja olemaan erilaisten ihmisten kanssa tekemisessä ja se opetti minua hyvin paljon. Lisäksi mukavaa oli että työni ohella pääsin omiin harjoituksiin mikä oli todella hyvä.