VG palkitsee futissankareita juhlapelin yhteydessä
Julkaistu: 08.08.2022 09.00

VG palkitsee futissankareita juhlapelin yhteydessä

VG-62 viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan ja VG-jalkapallo juhlii syntymäpäiviä edustusjoukkueen kotipelissä Maskun Palloseuraa vastaan perjantaina 12. elokuuta. Juhlapeli potkaistaan Kuparivuorella käyntiin klo 18:30. Otteluun on kaikille ilmainen sisäänpääsy. Tämän ovat mahdollistaneet edustuksen hyvät yhteistyökumppanit, otteluisäntä Kiitäjät Oy sekä Ravintola SunTown ja Pajamäen kioski Turusta.

Viime syksynä VG-62 palkitsi neljä jalkapallon edustusjoukkueessa 2000-luvulla pitkään vaikuttanutta futismiestä. Tänä vuonna VG-edustus jatkaa palkintoseremonioita marssittaen ennen juhlapelin avauspotkua lavalle vielä astetta kokeneempia pelivelhoja. Kunniaa saavat tällä kertaa joukkuetta pääasiassa 90-luvulla tähdittäneet sankarit: Mika Vainio, Jukka Saari ja Leo Tommila.

Pitkään seurassa vaikuttanut kolmikko oli mukana nostamassa Veegeetä 90-luvulla 3.divisioonan kärkijoukkueeksi. Vahva tekeminen viheriöillä huipentui sarjanousuun 2.divisioonaan kauden 1996 päätteeksi. Sarjanousu Kakkoseen oli toinen laatuaan VG:n 60-vuotisessa historiassa, ensimmäisen ranskalaisen visiitin liiton sarjoihin tapahduttua vuonna 1979. Tommila, Vainio ja Saari olivat myös mukana vakiinnuttamassa keltamustia värejä 2.divaritasolle 90-luvun jälkipuoliskolla VG-edustuksen siirryttyä toimimaan sarjanousun myötä Veikkausliigassa pelanneen FC Interin reservi- ja kehitysjoukkueena. Interin farmijoukkueena VG-edustus toimi yhteensä 11 vuoden ajan kauden 2007 päättymiseen asti. Kausien 2002–2005 ajan naantalilaisseuran värit nähtiin jopa valtakunnan toiseksi korkeimmalle sarjatasolla FC Inter-lupausten pelatessa 1.divisioonaa Kuparivuoren sametilla.

Juhlapäivänä palkittava kolmikko on ollut myötävaikuttamassa vahvasti VG-edustuksen arkeen myös pitkien peliuriensa jälkeen. Herrat ovat lisäksi olleet jo vuosikymmenien ajan tuttu näky Karvetissa keskiviikkoisin sekä lauantaisin VG-ikämiesten perinteikkäissä höntsäpeleissä. 60-luvulla syntyneet pelimiehet ovat ehtineet olla mukana seuran toiminnassa suurimman osan koko sen pitkästä historiasta.

Pohjanmaan lakeuksilla kasvanut ja jalkapallo-oppinsa Isokyrössä Kyrön Voimassa saanut Mika Vainio muutti Naantaliin 90-luvulla. Pohjanmaalla Kakkosta VIFK:n edeltäjässä ABK-48:ssa ja SJK:n edeltäjässä TP-55:ssa sekä Turussa TuPan paidassa aiemmin pelannut Vainio oli aikoinaan kova vahvistus VG:lle. Vuonna 1993 VG:seen siirtynyt ja kymppipaitaa selässään kantanut, taiteilijanimellä ”Laiska” tunnettu, Vainio rakensi peliä ja teki hyökkäyspäässä tuhoja erityisesti oivalla pelikäsityksellään aina vuoteen 1999 asti. Aktiivisimpien pelivuosiensa jälkeen Vainio vaikutti pitkään VG:n juniorivalmennuksessa sekä jalkapallojaostossa ja toimi myös kaudet 2013–2015 edustusjoukkueen pidettynä joukkueenjohtajana sekä valmentajana.

Jukka Saari vietti juniorivuotensa Turussa TuNL:n, Veijareiden sekä TPS:n riveissä. Naantalissa Saari muistetaan röyhkeänä hyökkäyksen kärkenä, joka pöllytti vastustajan maaliverkkoja VG-paidassa reilusti yli sadan maalin edestä. Saaren tehokkaimmat kaudet VG:ssä osuivat 90-luvun alkupuoliskolle hänen liityttyään VG:n edustusjoukkueeseen Veijareista vuonna 1992. Aktiiviura kesti aina vuoteen 2000 asti käsittäen pelejä sekä 4., 3. että 2.Divisioonassa. Pelivuosiensa jälkeen Saari on vaikuttanut pitkään VG-edustuksen taustajoukoissa ja hän on ollut joukkueen pitkäaikaisimpia taloudellisia tukijoita jo 30 vuoden ajan yrityksensä Kiitäjät Oy:n kautta.

Turun Weikoissa sekä Maskun Palloseurassa juniorivuotensa viettänyt Leo Tommila liittyi ensi kerran VG-edustuksen mukaan vuonna 1997 pelattuaan sitä ennen pitkään useissa eri lähialueen joukkueissa. Tommilan edustamia joukkueita olivat olleet Maskun Palloseura, Mynämäen Pallo, Turun Yritys, Turun Toverit, Turun Teräs sekä Kupittaan Allianssi. Jykevä ja hyvin pelin päälle ymmärtävä keskuspuolustaja oli VG-edustuksen mukana aina vuoteen 2001 asti, kun naantalilaisseuran nimi alkoi komeilla 2.divarin kärkikahinoissa. Pitkän työuran eri seuroissa jalkapallovalmentajana tehnyt Tommila on ehtinyt olla vuosien varrella mukana useaan otteeseen myös VG-edustuksen valmennuksessa ja vastasi aikoinaan Veegeen lähivuosien lahjakkaimman 91-ikäluokan valmentamisesta.

Kolmikko palkitaan juhlallisin menoin ennen Masku -ottelun alkuvihellystä. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle hyvissä ajoin. Tule viettämään juhlapäivää Kuparivuorelle ja kannustamaan VG voittoon!