Kauden viimeinen kotiottelu lauantaina Kuparivuorella
Julkaistu: 29.09.2022 22.00

Kauden viimeinen kotiottelu lauantaina Kuparivuorella

Lauantaina pelataan Kuparivuorella VeeGeen kauden viimeinen kotiottelu, kun vieraaksi saapuu Sauvosta Peimari United. Keväällä joukkueet kohtasivat Sauvossa jännittävässä ottelussa, joka päättyi tasapeliin 3-3 kotijoukkueen tasoitettua ottelun vasta lisäajan toisella minuutilla. Tuon jälkeen Peimari vaihtoi lähes koko ulkomaalaisosastonsa ja esimerkiksi edellisellä kierroksella avauskokoonpanosta löytyi seitsemän ulkomaalaisvahvistusta lähinnä Portugalin suunnalta. Varsinaiseksi sepäksi on osoittautunut kärkipelaaja Pedro Cascalhais Diniz joka on nakutellut yhdeksässä pelaamassaan ottelussa 15 maalia. Peimari onkin kerännyt syyskierroksen yhdeksässä ottelussa 20 pistettä maalierolla 33-15. Enemmän on kerännyt vain sarjakärki Pallo-Iirot, joka mitä todennäköisimmin nousee kauden päätteeksi sarjaporrasta ylemmäs Kakkoseen.

VeeGee on vastaavasti kerännyt syyskierroksella vaivaiset kahdeksan pistettä kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Viimeisestä voitosta on aikaa jo lähes kaksi kuukautta. Tämä onkin ajanut joukkueen melkoiseen putoamiskurimukseen, sillä kaksi viimeistä joukkuetta sarjataulukossa tippuu kauden päätteeksi Neloseen. Kaikki on kuitenkin vielä mahdollista sarjan ollessa äärimmäisen tasainen peräpäässä, sillä sijalla 7. olevan Maskun ja toiseksi viimeisenä sijalla 11. olevan VeeGeen ero on vain vaivaiset neljä pistettä. Viimeisestä kahdesta ottelusta tarvitaan kuitenkin todennäköisesti juuri tuo neljä pistettä sarjapaikan säilyttämiseksi.

Helpoksi lauantain koitos ei kuitenkaan muodostu, sillä kotijoukkueelta puuttuu kokoonpanosta käytännössä puolet avauskokoonpanostaan. Varmuudella poissa ovat pelikiellossa olevat Joni Sivula, Antti Leppiniemi ja Samuel Lehtinen sekä loukkaantuneet Timo Ranta ( www.kultarantaresort.fi ) ja Eetu Leppänen ( www.maek.fi ). Myös päävalmentaja Telmo Manninen kärsii yhden ottelun toimitsijakieltoaan edellisen ottelun ulosajosta johtuen. Tämän johdosta lauantaina monen pelaajan on nostettava tasoaan ja koko joukkueen venyttävä armottomaan taisteluun. Se onnistui kuukausi sitten Raumalla joukkueen kairattua 0-0 tasapeli Pallo-Iirojen vieraana joten miksei se onnistuisi lauantainakin.

Toivottavasti yleisö löytää tiensä lauantaina Kuparivuorelle klo 15. Silloin nähdään miten Peimarin portugalilaiset sopeutuvat lokakuun koleassa syyssäässä Kuparivuoren muhkuraiseen ja liukkaaseen nurmeen.

Otteluisäntänä toimii Naantalin Energia ( www.naantalinenergia.fi ) ja herkulliset leivonnaiset puoliajalla tarjoaa taas luonnollisesti Pian Pakari ( www.piapakari.com ).

Ottelun päätyttyä UUNI Pizzeria ( www.uunipizzeria.fi ) palkitsee molempien joukkueiden parhaat pelaajat pizzalahjakortilla sekä nyt Kuparivuoren otteluissa myös Pajamäen kioski ( www.pajamäenkioski.fi ) palkitsee kotijoukkueen sykähdyttävimmän suorituksen wingseillä.

Ottelun jälkeen kausikortilla UUNIN pizzat -10% sekä Ravintola SunTownista klo 22 asti kaikki hanajuomat Happy Hour -hintaan!

VeeGee kotipeleihin myytävät pääsyliput maksavat 6 €/kpl. Lipun voi maksaa pelikioskiin käteisellä tai MobilePayllä (numero 32352). Kaikki VG:n pelipassilaiset sekä alle 15-vuotiaat ilmaiseksi sisään.