Urheiluseura 2.0 on tiedolla johtamisen alusta, josta saamme seura- ja joukkuekohtaista vertailutietoa. Tiedon avulla tunnistamme aktiiviset seuratoimijat, jolloin pystymme kohdistamaan paremmin käytössä olevia resursseja sekä tukemaan heidän polkuaan VG-62:n seuratoimijoina.
Nyt sinulla on jälleen mahdollisuus vaikuttaa VG-62:n toimintaan. Seurayhteisötesti, jossa kartoitetaan nykytilaa ja tulevaisuuden tavoitetilaa, toteutetaan viikolla 48 eli 27.11. – 3.12.2023. Kohderyhmänä ovat toimihenkilöt, vanhemmat ja tukijat. Seurayhteisötestin osallistumislinkki tulee sähköpostitse ja sähköpostin lähettäjänä on allekirjoittanut.
Testissä on 16 perusväittämää, joiden lisäksi kartoitetaan harrastamisen inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Yhteenkuuluvuuden rakentaminen on koko seurayhteisön yhteinen oppimisprosessi ja jokaisen näkökulma on yhtä arvokas. Testiin vastaaminen kestää muutamasta minuutista puoleen tuntiin omasta vastausaktiivisudesta riippuen. Tuloksista tiedotetaan heti niiden valmistuttua.
Muutama lisähuomio niille, joiden perheissä harrastetaan useampaa lajia ja ollaan mukana useamman ryhmän tai joukkueen toiminnassa:
Testin toteutuksesta vastaa HedCoach for Sport -tiimi. Osallistuminen tapahtuu anonyymisti eli vastauksia ei yhdistetä henkilöihin. HedCoach ei tule käyttämään henkilötietoja muuhun kuin testin toteuttamiseen.
HedCoach on riippumaton toimija, jonka arvopohjana on luottamus, tavoitteellisuus ja yhteenkuuluvuus. HedCoach for Sportsin missiona on palvella monipuolisesti strategisten muutosten edistämistä liikunnan ja urheilun kentällä. Lisätietoja konseptista https://hedcoach.fi/ sekä https://hedcoach.fi/for-sports/urheiluseura-2-0/
VG-62:n ensimmäinen seurayhteisötesti on tehty maaliskuussa 2023 ja sen tuloksia pääset lukemaan nettisivuilta.
Aktiivista osallistumista odottaen
Marja Kytönen
Toiminnanjohtaja / VG-62 ry
16.04.2025 16.30 | Ilmoittautuminen pesiskouluun on alkanut |
16.04.2025 16.27 | Toiminnanjohtaja lomalla |
12.12.2024 14.42 | Avoimet ovet toimistolla 18.12. klo 14 - 18 |
26.11.2024 11.31 | Meistäkö vuoden vaikuttavin seura? |
15.08.2024 12.39 | VG-62:n toimisto muuttaa viikoilla 34 ja 35 |
06.06.2024 16.39 | Jopox maksupalvelut on otettu käyttöön |