VG:n viimeinen kotipeli lauantaina Karvetissa
Julkaistu: 07.10.2021 13.45

VG:n viimeinen kotipeli lauantaina Karvetissa

VG-edustus kohtaa Fc Ålandin Karvetin tekonurmella lauantaina klo 17:30 alkaen. Peli on naantalilaisten kauden viimeinen kotipeli Kolmosen yläloppusarjassa. Kausi päättyy VG:n osalta lauantaina 16.10 Turun Urheilupuiston Yläkentällä Åbo IFK:n vieraana.

VG onnistui voittamaan Fc Ålandin kauden avausottelussa Kuparivuorella lukemin 4-1. Naantalilaiset käyttivät tuolloin paikkansa tehokkaasti ja puolustivat uhrautuvasti. Urakkaa helpotti sekin, ettei Fc Åland ollut kesällä parhaalla miehistöllään matkassa. Sarjaa johtavat ahvenanmaalaiset ovat hävinneet kesäkuisen kohtaamisen lisäksi sarjassa vain kahdesti. Vuosikausia Kolmosen parhaimmistoon kuulunut MIFFK:n farmijoukkue taistelee tänäkin vuonna tosissaan sarjan voitosta sekä nousukarsintapaikasta. Viime pelissään Fc Åland murskasi Maskun Palloseuran kotikentällään tylyin lukemin 7-1. Mikään muu kuin voitto ei varmasti lämmitä vieraita paluumatkalla.

VG lähtee lauantain otteluun kapeahkolla ringillä, kun sekä Leppäsen että Tommilan veljekset ovat pelikiellossa edellisen taistelun jäljiltä. Myös mainioita otteita kauden aikana VG:n tolppien välissä esittänyt Riku Tanila on pelikieltolaisten lisäksi sivussa. Tärkeitä miehiä on siis poissa riveistä. VG saa kuitenkin onneksi takaisin kokoonpanoonsa rutkasti kokemusta, kun edellisistä peleistä puuttuneet ja hyvän kauden pelanneet Timo Ranta sekä Veli Hartola ovat jälleen pelikuntoisia. Yläloppusarjan pelinsä hävinnyt Veegee lähtee taistelemaan viimeiseen kotipeliinsä ja haluaa jättää oman jälkensä näkyviin tiukkana käyvään nousutaisteluun.

Karvetissa pelattavaan otteluun on ilmainen sisäänpääsy. VG-edustus kiittää naantalilaisyleisöä arvokkaasta kannustuksesta tämän kauden kotipeleissä!

Kokoonpanot ja liveseuranta: https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2121955/...